|
|
|
Keskustelu Kaatis
|
|
KELA, Sossu ja Työkkäri
14-06-2008 11:27
|
|
Tästä ei ainakaan vähään aikaan ole ollut aihetta joten nyt taitaa olla paikallaan.
Kaikki tilitykset koskien noita Saatanan keksimiä laitoksia ovat tervetulleita. Aloitankin heti omalta kohalta.
Oon tehnyt työharjottelussa töitä keravan Shop Olohuoneessa. Työharjottelun aikana KELAan kuuluu toimittaa laput tehdyistä työpäivistä. Vein laput kelaan perjantaina 25.4 ja he lupasivat laittaa rahat maksuun 30. päivä. Noh, minä olin matkalla Berliinissä, ja kun tulin takasin oli KELAlta tullut lappu, että mulle maksetaan 21 x 24,5 euroa rahaa työpäiviltä. No sehän kuulostaa hyvältä, olisi siis tulossa rahat täysinä, ilman vähennyksiä.
Muutamia päiviä kun odottelin eikä rahoja kuulunut huomasin, että toisella puolella lukee, että verojen jälkeen jääneet rahat on mennyt perintään Sossun toimesta. Eli suomeksi kaikki rahat mitä pitäisi tulla on menneet Sossulle, ilman mitään perusteita. Yhtäkään lappua ei ole tullut Sosiaalitoimistolta koskien rahojen perintään. Helvetin mahtavaa. Maanantaina pitäisi mennä selvittämään asiaa. Asian hienouden nostaa potenssiin kaksi se, että perittäviä rahoja olisi vielä reilu 200euroa.
|
|
|
RE: KELA, Sossu ja Työkkäri
2008-05-10 13:22:22
|
|
Perseestähän se ainakin oulun toiminta on soskun puolelta!
|
|
|
RE: KELA, Sossu ja Työkkäri
2008-05-10 13:55:14
|
|
Itselläni ei ole mistään näistä mitään kokemuksia. Hyvinkäältä oon kohta kolme vuotta käynyt Riksussa ammatillista koulutusta. Mitään tukia en ole koskaan saanut (paitsi lapsilisä) syistä että a) vanhempani tienaavat 'liikaa'. b) Yhdellä kulkuneuvolla suorittamani koulumatkat ovat liian lyhyitä (=avustusta ei tule bussilipun ja junalipun hankintaan). Noh joo.
|
|
|
RE: KELA, Sossu ja Työkkäri
2008-05-10 15:51:39
|
|
meikä menetti kaupungin vuokra-asunnon fattan takia, ei siin hittoikaa :)
|
|
|
RE: KELA, Sossu ja Työkkäri
2008-05-10 23:47:19
|
|
mulla oli sellanen vähän vittumainen säätö tossa kuukaus sitten kyseisten laitosten kanssa. normaalisti käyn koulun ohessa töissä ja sillain ihan jees jää sitten rahaa käteen, vuokrankin jälkeen. no nyt keväällä leikattiiin polvi ja 2 kk tuli saikkua. sit aattelin että kai mulle jotain tukee sitten tässä kuuluu kun vuokran jälkeen jää opintotuesta joku alta 100e kuudaudelle menoihin.
menin kelaan sitten eka kysyyn sairaspäivärahaa. nainen oli aluks että joo että kyllä sä saat sitä jos lopetat opintuen. olin sillain että mikäs siinä että sitä sairaspäivärahaa olis kuitenkin saanut 30e päivässä joka on kuukaudessa paljon enemmän kuin opintotukee. sit just siinä vaiheessa ku olin ihan fiiliksissä niin se nainen hokas että niin juu sä opiskeletkin ja silloin jos opiskelee niin ei voi saada sairapäivärahaa ku onkin työkykynen. hyvä fiilis vaihtu hyvin nopeeta haista vittu fiilikseks. kelan täti sitten ohjas nätisti sossun luukulle ja sekös vitutti. ja vielä enemmän se alko vittuttaan ku sai tietää kuinka paljon papereita pitää sinne sossuun viedä että saa jotain ulos sieltä. aloin sitten haalimaan kasaan sitä paperimäärää mitä sinne pitää palauttaa. kaiken lisäks olin just muuttanut naisen kanssa yhteen eli olimme sossun mielestä avopari tarttettiin kaikki samat paperin naiseltakin. kun vihdoin sai paperit kasaan ja ne sossuun luvattiin viikon sisään lausuntoa. eihän niihin sitten voinut luottaa 2 viikkoa meni ja tuli kielteinen päätös, koska jos minä että nainen otetaan molemmat 300e opintolainaa "perheen" talous jää plussalle 600e!! että näin saikun takia pitäs lainaa otaan ei käynyt mulle päinsä. haistatin sitten vitut sinne sossuun ja lähin töihin takas. sopivasti oli kaikessa säädössä mennyt just se 4 viikkoa niin oli kepitkin saanut just pois. jotenkin jäi vaan sellanen olo että nyt ei kaikki oo ok hyvinvointi yhteiskunnassa. että näin tällä kertaa..
|
|
|
RE: KELA, Sossu ja Työkkäri
2008-05-11 05:24:43
|
|
kdhgkjljkgöklä
|
|
|
RE: KELA, Sossu ja Työkkäri
2008-06-02 19:56:57
|
|
ei kannata sekaantua noihin jos ei ole _aivan_todellinen_pakko. juopot, huumeidenkäyttäjät yms. "kunnon kansalaiset" niistä saa mitä haluaa, muut ei kun ovat nimenomaan terveitä, koulutettuja ja muutenkin sellaisia joiden oletetaan vaan vedättävän näitä hienoja laitoksia paremman tekemisen puutteessa tms. jotain yhtä järkevää..
päivän vinkki: parhaiten noista laitoksista saa puhdasta käteistä työkkäristä, jos on vielä opiskelijakortti millä ottaa junassa alennukset (valmistunut tosin siis pitää olla) ja sitten ei muuta kuin ryhtyy ravaamaan kilometrikorvauksilla työhaastatteluissa ulkopaikkakunnilla.. eipä sekään kivaa ole mutta hiukan lämmittää kun oikein vituttaa :)
muokattu 2.6.2008 19:57 edit
|
|
|
RE: KELA, Sossu ja Työkkäri
2008-06-03 10:14:13
|
|
Tos pari vuotta sitte valmistuin kauppiksesta ja oli ihan ammattitutkinto tietenkin. Sitten kun ei duunia heti saanutkaa niin yritin hakea työmarkkinatukea, minkä olis pitäny lohjeta aika helposti koska on ammattitutkinto. No eihän siinä mitään ainaku meni sinne kaikkien lappusten lippusten kanssa niin ne keksivät eri hienoja syitä minkä takia tuet on evätty. Ekalla kerralla en ollut viimeisen vuoden aikana töissä 1kk, luulin että jos on tutkinto niin ei tarvitse tätä koska ammattitutkin lasketaan työajaksi. päätös tukien eväämisestä tuli perus 3kk päästä ja hainpahan uudestaan tukia, ei kuulunu vittu taas parii kuukauteen mitää. No pääsin töihin ja eiköhän sitten lävähä lappunen postista "tukesi on evätty, koska olet töissä" jaaaahas.. Mites toi ettei eka parii kuukauteen kosketakkaan ja sitte kun ollu sen viikonki töissä ni heti tulee leimaa lappuu ja laput postiin. Kyseisen tapahtuman jälkeen vitutti laitokset niin paljon että päätin etten kyl enään ikinä koske niihin ja aika hyvin tässä on alta pari vuotta ainakin pystytty olemaa erossa niistä. Duunini haen ite koska työkkärihän on maailman paras paikka ettiä duunia, viimeeksi yrittivät pakottaa minua hakemaan maalipurkin pakkaajaks vaikka koulutus onkin asiakaspalvelu ja markkinointia. Kesti naiselle pikkasen kauan ennen kuin tajus ettei kyl lähe toi maalinpurkin pakkaaminen ku tasan tarkkaan etin vielä koulutusta vastaavaa hommaa, kriteerinä oli kyl tosin että ei s-marketin kassalle koska kuka tahansa pääsee sinne jolloin koulutuksesta ei oo mitää hyötyä. Sit just joku ammattialkoholisti saa sieltä asunnot ja ehkä vähän riluttelu rahaakin oikee ettei kerkiä pertille tulla krapulaa. tulipaha vähän avauduttua :D
|
|
|
RE: KELA, Sossu ja Työkkäri
2008-06-04 08:38:44
|
|
Suosittelen liittoa/kassaa, jos aikoo olla vähänkin kauemmin töissä.
www.ytk.fi
|
|
|
RE: KELA, Sossu ja Työkkäri
2008-06-04 09:43:55
|
|
ja jos on jo opiskeluaikana osa-aikatyössä (tai kesäisin täysipäiväisesti) ja kassan ehdot täyttyy, niin kannattaa ehdottomasti liittyä jo mahd. aikaisin kassaan.. aika monet kesätyörahat olis jo kerryttänyt aikanaan hyvän potin, kun olis tajunnut asioista jotain ja _viitsinyt_ vaivautua.
tuntuu monen mielestä varmasti todella turhalta ja aikaa vieviltä nämä asiat, mutta sitten kun käy paska säkä eikä saakaan duunia, niin se on pieni vaiva ottaa ajoissa asioista selvää eikä tuhertaa itkua tosipaikan tullen :/ fiksut varautuu myös pahimpaan, kuten yllä tullut jo monen suusta, ei se valtio ole käsi ojossa auttamassa kun massit loppuu eikä duunia näy.
muokattu 4.6.2008 09:44
|
|
|
RE: KELA, Sossu ja Työkkäri
2008-06-05 12:40:36
|
|
Huomasin tossa että kela on pimittäny multa viimeset 8kk tommosen 50e kuussa. Muistan ku täytin 17 ni sieltä sanottiin etten oo oikeutettu opintotukeen ja mainittiin jotain ettei sitä tartte tarkistaa ellei vanhempien tulot muutu.. Noh, ku täytin 18 ni oisin sitten ollukki. Ilmeisesti ois pitäny ite ottaa selvää.
|
|
|
RE: KELA, Sossu ja Työkkäri
2008-06-05 14:36:16
|
|
En usko... Mun opintotuet oli 50€/kk. ja mun mamma on yksinhuoltaja. Olin ite työtön ja asuin himassa, joten en usko, et sä oisit saanu mitää, vaik oisit itkeny enemmän.
|
|
|
RE: KELA, Sossu ja Työkkäri
2008-06-05 14:38:54
|
|
Eiku venaas... Kyl toi mun naapuri saa 30€/kk. vaik sil on molemmat vanhemmat, jotka käy töissä jne. Jepulis. An hero NA0!
|
|
|
RE: KELA, Sossu ja Työkkäri
2008-06-14 11:27:38
|
|
Oon opiskelija sen 9kk vuodessa. En kesällä.
Saan kesällä pirun paskaa palkkaa.
Hain yleistä asumistukea.
Hakemus hylättiin koska minulla on oikeus opiskelijana asumislisään.
Jota en kuitenkaan kesällä saa koska en opiskele.
Jep.
Hankin siis parempia töitä :D
|
|
|
 Katso Nolla.net TV
|