Transatlantic - Bridge Across Forever
Transatlantic - Bridge Across Forever - levyarvostelu
"The progressive rock supergroup is back!", hehkutetaan eräässä mainoslehtisessä. Mutta mistä oikein on kyse? Transatlantic on pari vuotta sitten koottu eräänlainen progressiivisen rokin "all stars-joukkue", jonka ensimmäinen levy, SMTPe, ilmestyi vuonna 2000. Transatlantic koostuu rumpali Mike Portnoysta (Dream Theater), pianisti/kosketinsoittaja Neal Morsesta, kitaristi Roine Stoltista (The Flower Kings) sekä basisti Pete Trewavasista (Marillion). "Tavallisen pulliaisen" näkökulmasta tämän levyn sisältö, neljä kappaletta ja pituutta 76 minuuttia, vaikuttaa varmasti varsin hämmentävältä. Mutta syytä huoleen ei ole.
Levyn aloittaa lähes 27 minuuttinen Duel With The Devil erittäin kauniilla viulu/sello introlla, josta siirrytäänkin perinteisempään rokkailuun. Alun melodia osoittautuu myöhemmin yhdeksi albumin tärkeimmistä teemoista, joka toistuu useampaan otteeseen. Morsen kaunis lauluääni sopii todella hyvin tällaiseen kevyempään progeiluun. Koko kappaletta ei tässä tietenkään ole järkeä selitellä, mutta mainittakoon sentään, että biisistä löytyy erittäin hieno jazz/soul-kohta saksofonisoololla höystettynä ja loppupuolelta erittäin hieno kuorokohtaus. Todella mahtava kokonaisuus ja mielestäni levyn, ja ehkä koko Transatlanticin, paras kappale.
Toinen kappale on hieman suoraviivaisempi rock/blues revittely Suite Charlotte Pike. Kappale alkaa hauskalla jammailulla, jonka pojat kuitenkin kämmäävät. "Take two" tulee kuitenkin heti perään ja kappale pääsee jatkumaan. Kappale on hyvin laulutäyteinen ja tässä kappaleessa tulevat esiin jäsenten todella vahvat Beatles vaikutteet - kappale on täynnä beatlesmäisiä lauluharmonioita. Biisi ei vakuuta yhtä paljon kuin Duel With The Devil, mutta kappaleesta löytyy todella hienoja kohtia ja on kokonaisuutena varsin hyvä.
Kolmantena vuorossa on levyn nimikkoraita Bridge Across Forever. Tästä Morsen pianoballadista ei paljon muuta sanottavaa ole kuin, että kappale on todella kaunis - ja levyn ainoa "normaalin" pituinen biisi. :)
Levyn päättää 26 minuuttinen eepos Stranger In Your Soul. Tämäkin kipale alkaa Duel With The Devilistä tutulla viulu/sello-teemalla, josta siirrytään Portnoyn viidakkokomppiin. Kappaleen toisessa osassa Transatlantic paljastaa myös raskaamman puolensa raskaiden kitarariffien merkeissä. Morselta jää tosin kaipaamaan vähän enemmän "munaa" lauluunsa tässä kohdassa. Kappaleen loppupuolella koetaan mielestäni ehdottomasti levyn kaunein hetki tutun viulu/sello-teeman tuella. Muutamasta pikkuviastaan huolimatta todella mahtava kappale ja mainio lopetuslevylle.
Bridge Across Forever on mainio yhdistelmä menneitä vuosikymmeniä - nykyaikaa unohtamatta: rokkia, poppia, jazzia, hieman bluesia, soulia ja jopa heviä. Pitkistä instrumentaaliosuuksista huolimatta, pääosaa (tai ainakin melkein) näyttelevät erittäin vahvat ja kauniit laulumelodiat ja -harmoniat. Kaikkia neljä jäsentä laulavat harmonioita, mikä tekee melodioista paljon mielenkiintoisempia. Transatlanticin ensimmäiseen lättyyn, SMPTe:hen verrattuna, BAF on tasapainoisempi kokonaisuus, jossa jokainen jäsen pääsee näyttämään kykynsä. Kokoinaisuutena levyn kuuntelusta tulee erittäin hyväntuulinen olo hyvien ja hyvin mukana laulettavien melodioiden ansiosta.
Kaikesta hehkutuksestani huolimatta, levy ei kuitenkaan ole täydellinen. Kappaleista löytyy muutamia varsin väkisin väännetyn oloisia kohtia, jotka tuntuvat olevan pelkästään kappaleen pidentämiseksi. Kokonaisuutena levy on kuitenkin loistava rautaisannos nykyajan progea ja vaikuttaa vahvasti, ettei tämä levy jää Transatlanticin viimeiseksi. Kenelle tätä levyä voi sitten suositella? Jos olet Dream Theater, Spock's Beard, Marillion tai The Flower Kings fani, tulet todennäköisesti pitämään tästäkin. Myös Yes, King Crimson ja Genesis ja 70-luvun progen fanit tulevat luultavasti tykästymään. Mutta jos yleensäkin kevympi rokkailu on mieleesi ja satut jopa soittamaan jotain instrumenttia, on levy varsin hyvä ensimmäinen kosketus "progen ihmeelliseen maailmaan". :)
Jos halajat lisätietoja Transatlanticista, kannattaa sinun suunnistaa osoitteeseen: www.transatlanticweb.com
Muusikot: (laiskana en näitä jaksa suomennella, vaan kopioin suoraan kansilehtisestä...)
Pete Trewavas - Warwick Bass, Taurus Bass Pedals and Vocals
Mike Portnoy - Drums and Vocals
Roine Stolt - Electric and Acoustic Guitars, Vocals, Mellotron, Additional Keyboards and Percussion
Neal Morse - Grand Piano, Hammond Organ, Mini Moog, Rhoes Piano, Synthesizer, Vocals, Additional Guitars and Mandolin
Vierailevat "tähdet":
Chris Carmichael - Violin, Viola & Cello on "Strangerin your Soul" & "Duel with the Devil"
Keith Mears - Saxophone on "Duel with the Devil"
The "Elite" choir - Background vocals on "Duel with the Devil"
No tässäpä oli arvosteludebyyttini tänne Nolla.nettiin. Toivottavasti jaksoit lukea arvostelun kokonaan ja siitä jäi jopa jotain käteen. Kirjoitusvirheitä varmasti löytyy, mutta toivottavasti ei liiaksi. Palaan asiaan piakkoin Dream Theaterin Six Degrees Of Inner Turbulencen merkeissä.
-Ali Kämäräinen