Korn - alusta untouchablesiin

dhat tarinoi kornista ja uudesta levystä.

2002-07-11 15:58:16
Published by: dhat

Korn - alusta untouchablesiin

Uuden Korn levyn saapuessa kauppoihin ja sieltä likaisiin käsiini päätin kirjoittaa jutun siitä mitä Korn on ja mitä siitä on tullut näiden viiden studiolevyn aikana. Kornhan tietääkseni on lautakansan hemmoille ja hemmottarille varsin tärkeä bändi. Muistaakseni se jopa joskus äänestettiin Suosikissa tai Hevoshullussa vuoden snoukkabändiksi. Kornin faniskaala on niin laaja että harvoin löytyy paikkaa, josta ei kyseisen orkesterin faneja löydy. Kaustisen kansanmusiikki festivaali jätettäköön huomiotta.

Tehdään nyt kaikille heti selväksi, että olen näitä die hard korn diggareita, jotka omistavat kaikki levyt AITOINA ja odottavat uutta julkaisua kuin päivää nousevaa. Olen kuunnellut Kornia ihan muna kovana jostain Life Is Peachyn ajoilta. Tietysti poistin kaupasta välittömästi myös debyytin, jonka jälkeen musiikkimakuni ei ole ollut entisensä. Korn oli ja on edelleen se bändi, jota en tule koskaan hylkäämään, no matter what! Olenhan mukana Issuesinkin [neljäs studiolevy] jälkeen, mutta siitä myöhemmin jutussa.

Korn oli debyytillään [1994] kaikessa raakuudessaan ja hiomattomuudessaan juuri se Korn, johon minä teinivuosinani samaistuin. Davisin laulu ja aihepiirit olivat innoittavia ja koskettavia. Ovat edelleen. Kornin debyytti loi standardin nykypäivänä niin suositulle pomppumetallille, vaikkakin Korn on kaukana Limp Bizkitin ja muiden köykäisistä yrityksistä. Ilman radiosoittoa ja musiikki teeveen tukea bändi saavutti levottoman suuren fanimäärään. Ross Robinsonin [soulfly, slipknot, jne..] tuotanto toi Kornista esille sen raakuuden, jonka Robinson repii ulos kaikista suojateistaan. Levy oli raaka, raskas, hikinen, vihainen ja omalla sairaalla tavallaan kaunis. Edelleenkin selkäpiitä viiltää, kun Davis parkuu kuin pieni sika Daddyn lopussa. Ensimmäistä kertaa valokeilassa oli vokalisti, joka todellakin lauloi tunteella ja tuskalla. Jonathan Davishan on tunnetusti se jätkä jolla on aina kaikki päin perseitä. Omasta tuskastaanhan se mies laulaa, siihen on nuoren pojan tai tytön hyvä samaistua. Aika moni lienee samaistunutkin.

Debyytin jälkeen Korn keikkaili kaikki kirkonkylät läpi jenkkilässä pariinkin kertaan. Sen jälkeen mentiin Robinsonin kanssa studioon. Vuonna 1996 paukahti kauppoihin ja billboardin kakkoseksi tummanpuhuva Life Is Peachy. Tyyli pysyi lähes muuttumattomana. Avausraita Twist lienee debyytin Blindin ohella se tunnetuin biisi. Twistillä Davisin tavaramerkki, omituinen ääntelyn ja siansaksan sekoitus [hehe] kummastuttaa kuulijaa. LIP on hyvä ja tasapainoinen levy. hitti A.D.I.D.A.S. tuo Kornin kaikkien tietoisuuteen. Lopulta koko paska räjähtää käsiin ja Davis kamppailee suosion tuoman maineen ja kuuluisuuden parissa. Kornin jäsenet alkavat saavuttaa rock-jumalien statusta ja enää ei ollakaan tuntemattomia niggoja Bakersfieldistä, Californiasta. Joka toisella penskalla ympäri maailman on Adidaksen kuteita, koska Davis pukeutuu verkkareihin lavalla.

1998 Kornista tulee luvalla sanoen yksi maailman suurimmista bändeistä. Hämähäkkimies/Spawn piirtäjä Todd McFarlanen kuvilla päällystetty Follow The Leader menee suoraan Billboardin ykköseksi. Jättihitit Freak On A Leash ja Got The Life pyörivät yötäpäivää MTV:llä ja muilla suosituilla telkkukanavilla, jopa Jyrkissäkin oli Korn päivä. Jos Life Is Peachyä voitiin syyttää tylsyydestä ja uutuuden puutteesta, samaa ei voi sanoa FTL:stä. Koko tyyli uudistui rankasti. alivireiset kitarat ja raskas soundi säilyi, mutta vierailijoiden [Fred Durst, Ice Cube] kautta uusia tyylejä sekoittui musiikkiin. Sekoitus oli maukas ja monipuolinen. Kornin soundi ei ollut enää hiomaton ja raaka, se oli saanut uuden muodon Steve Thompsonin tuotannon avulla. Biisit tulivat monipuolisimmiksi käytettyjen pedaalien kautta, mutta vanha tuttu raskas pauke oli vielä perustana. FTL:n aikaan monet Korn-fanit olivat pettyneitä tyylin muutokseen. He olisivat halunneet bändin jäävän samalle radalle vielä kolmannellakin levyllä, mutta Korn kehittyi, se kehittyi juuri niinkuin se itse halusi.

FTL:n aikoihin järjestettiin ensimmäinen Family Values Tour, jonka aikaan Jonathan Davis oli ihan paskana. Äärimmäinen masennus ja yleinen paskafiilis veivät solistin piristyslääkkeiden pariin. Jossain Soundin haastattelussa Davis kertoi napsivansa Prozacin ja jonkin muun mielialalääkkeen coctailia ja täten pysyvänsä kuosissa.

1999 vuoden Issues oli monille Kornfanittajille [itseni mukaanlukien] suuri pettymys. Kolmen aikaisemman levyn fiiliksissä suurella innolla odotettu uusi Korn levy oli melkeinpä paska. Kauniiden kansien alla oli muutamia hyviä biisejä ja useita lyhyitä täytebiisejä, joissa Davis joko soittaa säkkipilliään tai hymisee ja voihkii turhia. Lisäksi Korn siirtyi tyylinmuutoksessa uusille väylille kokeilevalla biisillä 4U, joka oli tunnelmallinen, hidas ja melodinen kappale ilman perinteisiä Korn tavaramerkkejä rankkoja kitaroita ja huutoa. Falling Away From Me, Beg For Me ja muutamat muut kappaleet kuitenkin pelastivat levyn. Useissa kappaleissa oli kyllä jotain hyvää, mutta kokonaisuus jäi jokseenkin vaisuksi ja keskeneräiseksi. Olisikohan Kornin pojilla tullut kiire, koska Issues oli aika juosten kustu verrattuna esim. FTL:ään. Levy oli silloin paha pettymys, vaikkakaan ei ollenkaan huono nykyään kuunneltuna. Issues on silti Korn tuotannosta heikko tasoisin.

Nyt se on täällä. On vuosi 2002 ja Untouchables saapui kauppoihin ja sieltä allekirjoittaneen paskaisiin käsiin. Jännitys oli suuri, kun asetin levyn soittimeen ja painoin playtä. Hitti Here To Stay alkoi soimaan. Here To Stay on parasta Kornia sitten Got The Lifen vuodelta 1998. Siinä on sitä vanhaa särmää ja raakuutta sotkettuna melodiaan. Daviskin laulaa kunnolla. Issuesilla vituttaneet välisoitot, eli täytebiisit ovat poissa. Melodiaa on lisätty rankalla kädellä ja monet biiseistä ovat kaukana vanhan Kornin sfääreistä, mutta maistuvat silti hyvälle. Tunnelmaa löytyy kaikille, Hollow Life ja Alone I Break vetoavat varmasti moniin, minuun ainakin. Vanhan Kornin faneille ja fanittareille löytyy monia biisejä, kuten raakuudessaan mestarillinen Wake Up Hate. Issuesin tunnelmaan ihastuneet eivät tule pettymään, koska oikeasti laulettuja, ei karjuttuja vokaaleja Untouchablesilla piisaa. Upeisiin kappaleisiin lukeutuu Davisin itseironiaa pursuava Beat It Upright, jossa Jonathan esittäytyy homona, kuten hänen on usein oletettu nuoruudessaan olevan. Untouchables on loistava paluu Issuesin jonkin sortin flopin jälkeen. Noin 65 minuuttia sitä mitä pitääkin yhdeltä suurimmista bändeistä, joka älyää uusiutua omaa vauhtiaan, meni sitten syteen tai saveen. Untouchables ainakin menee soittimeen uudestaan ja uudestaan, jos sielä pitkiin aikoihin poistuukaan.

dhat [dopehat@saunalahti.fi]

What is nolla.net?

Nolla.net is a community of people who are into various board sports. Check out the latest news and find useful information. We publish articles, reviews, interviews, photos, videos and other media content.

How to join the community?

Register for a user account and contribute. We are always looking for people who want to create and share content.