VX:n takana

Suomalaisen partin näkyvä puoli on se joka landaa trikin. Näkymätön puoli seisoo kolme metriä sivussa, VX kädessä ja fisheye niin lähellä laudan pohjaa kuin uskaltaa. Se on kuvaaja, ja ilman häntä ei ole parttia.

Jyväskylässä työtä on tehnyt pisimpään Ville "Fifi" Leppänen. Otos Projekti on pyörinyt vuodesta 2002, ja Fifin VX:n läpi on kulkenut yli kahden vuosikymmenen arkisto Keski-Suomen skenestä — omat partit paikallisille, pitkät produktiot ja kokonaisuus joka kestää vertailun isompien kaupunkien rinnalla. Kun Helsingin video-crewt ovat tulleet ja menneet, Fifi on vain jatkanut. Otos on nyt 23 vuotta vanha.

Helsingissä saman roolin on ottanut Teemu Metsäkylä. Troposphere nousi viidessä vuodessa kaupungin merkittävimmäksi videojengiksi, ja Metsäkylä veti kuvauksen ja leikkauksen jokaisessa neljässä leffassa — Demosta 2020 tähän päivään. Maaliskuussa 2025 Thrasher nosti tuoreimman leffan omaan rotaatioonsa, ja sen jälkeen jengin partit ovat lähteneet Sydneyn ja Shanghain spoteille. Yhden tekijän kuva ja edit pitivät koko jutun kasassa.

Osa tekijöistä tulee kameran taakse laudan päältä. Victor Höglund tunnetaan ennen kaikkea siitä mitä hän vetää itse, mutta "Höty" (2024) näytti toisen puolen: hän kokosi, kuvasi ja leikkasi täyspitkän leffan johon mahtui liki parikymmentä suomalaista. Se ei ollut yhden tähden näytös vaan poikkileikkaus koko porukasta. Sama liike näkyy laajemmin — Aatsi Suovaara kierrätti Vansin euromiehistön Helsingin läpi omalla kuvauksellaan Valomerkkiin.

Kun still-kuva on oma juttunsa

Liikkuvan kuvan rinnalla kulkee still, ja se on ihan oma lajinsa. Skeittikuva ei ole urheilusuorituksen lopputuote — spotti rakennetaan kuvan kanssa, kuvaaja liikkuu skeittarin mukana ja ympäristö saa yhtä paljon tilaa kuin trikki itse. Tätä puitiin keväällä F5.6-klubin illassa, jossa pöydässä istui kolme tekijää.

Keke Leppälä on kuvannut suomalaista skeittausta ja lumilautailua niin kauan, että hänen kuviensa läpi näkee koko matkan filmiajasta digiin. Mikko Kempas taas on skeittialan moniottelija: hän tuotti viimeisen Suomessa ilmestyneen skeittilehden, sen joka veti viivan painetun median ajalle täällä, ja kuvaa nykyään HELridelle vakituisesti. Keskustelua veti Jetro Stavén, joka on itse sekä skeittari että valokuvaaja ja tuntee molemmat puolet.

Kempas vei saman asian parkkiin heinäkuussa: Nikonin kanssa pystytettiin skeittikuvaustyöpaja Eläintarhan skparille, kaksi päivää kameran takana laudan sijaan. Ajoitus, rajaus, kuvakulmat ja se mitä eri linsseillä saa skeittikuvasta irti — kaikki parkin reunalla seisten, ei teoriana.

Se työ joka tekee partista partin

Yhteinen nimittäjä on ettei työtä nosteta. Partti nimetään sen mukaan kuka landaa, leffa sen mukaan ketkä siinä ovat — kuvaaja mainitaan lopputeksteissä jos siinäkään. Silti se on juuri ratkaiseva panos: sama trikki näyttää eri jutulta riippuen siitä mistä kulmasta se on otettu ja millä rytmillä leikattu.

Suomessa tämä on tehty pitkälti halvalla VX:llä ja omalla ajalla. Fifi Jyväskylässä, Metsäkylä Helsingissä ja kymmenet muut ympäri maata — porukka joka seisoo sateessa odottamassa että joku saa reilin kolmannella yrityksellä, ja tallentaa sen niin että se kestää katsoa vielä kymmenen vuoden päästä. Ilman heitä partteja ei olisi. Kannattaa katsoa lopputekstit.

Lähteet: Nolla.netin omat jutut Otoksesta, Troposta, Hötystä ja F5.6-klubin skeittikuvausillasta.